lauantai 8. kesäkuuta 2013

Lapsuusmuisto

Minut oli jo laitettu nukkumaan vannottamalla, ettei sängystä saisi enää nousta, koska äidillä oli niin paljon ommeltavaa kotitalouskerhon joulumyyjäisiin. Uskoin asian, kun kerran yöpukukankaita oli ollut esillä. Viereisestä huoneesta kantautuva Singerin surina tuuditti minut uneen. Oikeasti äitini ompeli minulle joululahjaksi nuken vartaloa ja raajoja Singerillään.


Vuosikymmenet vierivät. Kuukausi takaperin tyhjensimme äitimme kodin. Muuttokuormasta kannoin omaan kotiini ompelukoneen ja nuken.Ympyrä on sulkeutunut.

Valokuvaustorstain  290 aiheena on lapsuusmuisto. Muistojen äärelle pääset täältä.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Aamukävelyllä

Kun aikaisin lähtee ulos, niin tarkenee hikoilematta. Turkkini kuumenee näet nopeasti. Sopiiko, että minä saan päättää, minne mennään. Tule perässä!




Käydäänpä tuolla. Kukahan on jättänyt tänne hajumerkkejään?

Mitähän se nyt noita taimiaan kuvaa, kun ei ole kukkiakaan. Harmaamalvikkeja ovat kuulema ja toista kesää kasvamassa. Kiitoksia lähettää siementen lähettäjälle.

Täällä on lemmikkejä. Ota niistä kuva. Minä kyllä jatkan matkaa.



Mutta tännehän on laitettu kasvamaan mirrinminttua. Onpa ystävällisesti ajateltu.

Vieläköhän tuo emäntä jaksaisi tulla perässä, jos minä koukkaan vielä tuonne varvikkoon?


Näin kun minä jarrutan, niin taitaapa retki loppua tähän. Toiseen kertaan. Miau!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Vielä kerran onnea

Tummanpunaisia ruusuja ja puhtaanvalkoinen lakki.. Myötätuulta toivon sinulle, rakas poikani!